Tana Toraja

Toraja


Jatkan viela juttua Indonesiasta vaikken siella enaa olekaan (talla hetkella Bangkokissa). Togian islandsien jalkeen jatkoin matkaa mukavassa ja kansainvalisessa (Itavalta, Tanska, Indonesia ja Kanada edustettuina) matkaseurueessa erittain mielenkiintoiselle alueelle nimelta Tana Toraja. Toraja on kuuluisa erikoisesta kulttuuristaan, jossa kuolemaa ja kuolleita juhlitaan isosti. Toisin sanoen talla alueella elama pyorii kuoleman ymparilla. Niin erikoiselta kun se kuulostaakin.

Torajan alueelle paastakseen on pakko kulkea pienen Tentena nimisen kaupungin kautta johtuen bussiaikatauluista ja -jarjestelyista. Tentenakin oli mielenkiintoinen kokemus ainakin kulinaarisesti. Maistoin ensimmaista kertaa elamassani lepakkoa ja ankeriasta. Lepakko kylla asetti riman aika korkeelle kun pelkka annos naytti valtavalta kasalta kakkaa.. mutta lahemmin kun katto niin huomasi, etta siinahan on koko lepakko siipineen ja paineen kaikkineen tehosekottimen lapi vietyna :D Yllatys olikin suuri, kun loysi syotavalta nayttavan palasen ja uskalsi laittaa sen suuhun, niin se olikin mielettoman hyvaa. Ankeriaskin oli koostumkseltaan erikoista ja naytti lautasella jotenkin kukkakaalilta, mutta oli tosi maukasta. Tentenassa oli ruoan lisaksi valtavan kauniit vesiputokset, joita kaytiin pallistelemassa. Ainiin ja maistoin myos monia uusia hedelmia mm. paikallisten suosikkia duriania, joka lemuaa niin paljon, etta sita ei voi vieda sisalle. Durian oli ihan hirveeta: maistui kermaiselle sipulille.

Torajan alueella majoittauduttiin Rantepao nimiseen kaupunkiin ja kaytiin ekana paivana tutkimassa seutua skootterilla. Kaytiin katsomassa kallioon ja puihin hakattuja hautoja ja nautittiin upeista maisemista: vuorta ja riisipeltoa silman kantamattomiin. Seuraavana paivana olikin mielenkiintoinen osuus: hautajaiset. Kulttuuriin kuuluu, etta kun ihminen kuolee han jaa omaan kotiinsa "asumaan" viela vuodeksi eteenpain. Ennen kun ruumis on haudattu pidetaan tata kuollutta henkiloa vain sairaana ja esimerkiksi jos hanta kay katsomassa niin pitaa hanelta pyytaa lupaa jos haluaa poistua hanen huoneestaan (meille ei selvinnyt mista tietaa saako luvan vai ei..). Ruumiseen siis laitetaan formaliinia tai jotain vastaavaa, etta se sailyy ns. hyvana hautajaisiin asti. Vuoden aikana omaiset keraavat rahaa hautajaisiin, joissa tarkeinta on vesipuhveleiden uhraaminen, jolla turvataan jumalan suopeus ja onnistunut matka tuonpuoleiseen. Niin ja yksi puhvelihan maksaa pienen henkiloauton verran ettei oo mitaan halpaa huvia ja mita enemman puhveleita sen parempi tietenkin. Hautajaiset kestaa yleensa nelja paivaa ja ovat avoimet kaikille, mutta lahjaksi vieraiden odotetaan tuovan tupakkaa ja sokeria. Jokaisella suvulla on omien talojensa yhteydessa oma seremonia-alue, jossa hautajaiset pidetaan. Niin ja oon sitten kuullut tan kaiken suoraan oppaalta enka keksi ite tassa kirjottaessa :D vaikka se silta kuulostaakin. Me osallistuttiin suht pieniin hautajaisiin, porukkaa oli ehka 100-150 henkea. Kaikille tarjottiin kahvit ja lounas, jonka jalkeen arkut kannettiin niille tehdyille korokkeille rummun paristysten, naurun ja riemun kiljahdusten saattelemana... joo voitte vaan kuvitella milta se suomalaisen mielesta vaikutti. Sen jalkeen miehet esitti suru tanssin ja jokainen sai tupakka askin "palkaksi" (Indonesiassa miesta joka ei tupakoi pidetaan homona). Sitten seurasi puhvelin uhraaminen, ei siita sen enempaa, mutta tiedampa nyt ainakin miten se ruoka sinne lautaselle tulee.
Viimeisena paivana kaytiin kansainavalisella porukalla vahan trekkaamassa upeissa maisemissa. Edustettuina oli Tanska, Kanada, USA, Itavalta, Hollanti, Saksa ja mina :) mukavaa oli!


I will continue shortly about Indonesia though I'm already in Bangkok. From the Togian Islands I continued my trip to an area called Tana Toraja. I had nice international group I travelled with around me: Denmark, Austria, Canada and Indonesia (Jakarta). Toraja is famous about it's unique culture where the daily lives of people revolve around death.


To get to Toraja we had to travel via a small city called Tentena. Tentena was an interesting experience at least food wise. I had the first time in my life bat and eel. The bat tasting set the bar quite high because the dish itself looked on the plate like poo..but when you took a closer look you could actually see that there was the whole bat (put through the blender) with head and wings and all. When you were able to find a piece that looked eatable and was brave enough to shove it in your mouth the surprise was huge because the bat was actually really delicious. Eel tasted also nice though the structure was weird and it looked like cauliflower on the plate. Besides good food ;) Tentena had beautiful waterfalls that we went to see. Oh yeah and I also tasted many new fruits. One of them was the locals favorite durian that smells so bad it's not allowed to bring it inside anywhere. The taste was awful like creamy onion.

We placed ourselves to a city called Rantepao in Tana Toraja and the first day we spent discovering the area with scooter. There was beautiful mountains and ricefields as far as the eye could see. We went also to see graves that were covered in rock and tree. The next day was for sure the most interesting one because we attended to a funeral. When a person dies he (the body) stays in his house for one year onwards after the death. During this time (before the funeral) he is considered to be only sick and if people come to visit him they have to ask him a permission to leave the room (we never found out how they get the response..?). The body is injected wit formaline so that it will stay "good" until the funeral. During the year the person is dead in his house the family is collecting money to organise a funeral for him. In the funeral the most important thing is to offer buffalos to the god to ensure that the dead person gets a safe trip to the place beyond. One buffalo costs the same amount as a small car so it's really not any cheap thing to organise the funeral because of course the more buffalos the better it is for the dead person. The funeral usually lasts 4 days and they are open for everyone though the guests are expected to bring sugar and cigarettes as gifts. Every family has an own funeral ceremony area attached to their houses. Oh yeah and by the way I heard all this from our guide and I'm not making it up myself though it might sound like I would :D The funeral we attended was quite small, only 100-150 people. We got lunch and coffee and after that the coffins were carried to a special stage built up for them. People were drumming, laughing and screaming "yihuu" while the coffins were carried and you can only imagine how my face must have looked like...After this the men performed a mourning dance and all of them got a package of cigarette as gift ( in Indonesia a man who doesn't smoke is considered to as gay). The final thing was the buffalo slaugther and well there's not much to say about that...

We spent the last day trekking and discovering graves with an international group where Canada, Denmark, USA, Netherlands, Germany, Austria and Finland (me!!!) where represented :)we had a lot of fun!



Lepakko, arvaa mika osa... Bat, guess what part...


Ankerias. Eel.



Durian :(



Kallio hautoja. Graves on the rock.


Hautajaisalue. The funeral area.

Etelaisella pallon puoliskolla - On the south side

Noniin nyt nayttaisi silta, etta onnistun laittamaan myos kuvia tanne. Eli taas jalleen kerran hengissa ollaan. Vietin kaksi viikkoa Togian Islandseilla Sulawesi saarella ja oli aivan mahtavaa :) Olin ensin 5 yota Malenge saarella, IHAN YKSIN, maailman taydellisimmalla rannalla ja sen jalkeen siirryin Kadidiri saarelle, jossa oli enemman porukkaa ja lopuksi viela lautta hajosi ja "jouduin" viettaa pari yota Poyalisa nimisessa paikassa. Paivat koostuivat lahinna kalastamisesta ja snorklailusta ja riippumatossa henggailusta. Mutta antaa kuvien puhua puolestaan ;)

I'm alive! I spent two weeks on the Togian islands and it was sooooo beautiful! I don't think there's another place in the world that can top this! I started from Malenge island where I stayed 5 nights JUST BY MYSELF on a perfect beach. Then I went to Kadidiri island and finally I was forced to stay in Poyalisa island for 2 nights cause the ferry broke down. The days were mainly snorkelling, fishing and hammocking. But the pictures speak louder than words.

Borneo

Terveisia Borneolta. Kirjoitan tata mun uudelta ja surkealta tabletilta niin pahoittelut kirjotusvirheista. Tosiaan oon viettanyt viimeiset pari viikkoa Borneolla. Lensin Manilasta Kota Kinabaluun Malesian puolelle tata saarta. Borneosta tulee vaistamatta ensimmaisena mieleen etta edes vessaan paastakseen pitaa kayttaa viidakkoveista, jota saa liaanit raivattua tielta. Noh Kota Kinabalu oli totisesti niin kaukana tasta mielikuvasta kun mahdollista. Siistein ja hiljaisinbkaupunki tahan mennessa: jokaisella oma auto ja joka kadun kulmassa pankki. Ei siis ihan mikaan kehitysmaa. Kun saavuin niin tein hullun spontaanin paatoksen kiiveta Mt Kinabalu nimiselle vuorelle joka ulottuu yli 4000 metriin meren pinnasta. Oli todellaki sen arvoista vaikka pohkeet oli viela kahdenkin viikon jalkeen kovilla ja huipulla oli niin kylma, etta nautin olostani siella n. 5 minuuttia ja lahdin ekana alas. Mullahan ei tietenkaan ollu mitaan takkia mukana ja kavin nopeeta edellesena paivana takin jonka rinnassa komeili Malaysian footboll association logo ja laatu oli sitten sita mita oli.. Tan retken jalkeen menin Kinabatangan joelle bongaileen apinoita, orankeja, krokotiileja, kaarmeita ja mielettoman maaran lintuja ja otokoita. Hauskaa oli :) kaikki muu paitsi hyttyset ja iilimadot. Sitten suuntasin kohti Sempornaa ja Sipadan nimista sukelluskohdetta joka kuuluu maailman huippuihin. Suoritin siella mun sukellus luvan, jolla saan sukeltaa 18 metriin. Sukeltaminen yleensa ja Sipadanillas sukeltaminen oli ihan mielettomia kokemuksia! Aluks veden alla hengittaminen tuntu ihan hullulta ja olin varma etta hukun mutta kaikkeen tottuu ja kun siihen tottui oli kilpikonnien ja haiden seassa uiminen sellanen kokemus., etta sita ei ihan heti unohda. Suunnittelen, viela toista sukellusta. Ehkapa taalla Indonesiassa. Nyt oon ajelehtinu Indonesian puolelle Borneota ja taalta jatkan Sulawesi nimiselle saarelle. Taalla Indonesiassa onkin hommat vahan erilaisia kun Malesiassa: a. Huomasin olevani miljonaari, b. Muutuin ilmeisesti mieheksi ("hello mister, hello sir "), c. Kukaan ei puhu englantia (edellisella kohdalla saattaa olla jotain tekemista tan kans.), d. Eipa nay enaa niin paljo fiinia porukkaa. Takana on myos ikimuistoinen "roadtrip " indonesian tyyliin: 24 tuntia tiella joka ei Suomessa kelpais edes karrypoluks ja ensimmaisen puolen tunnin jalkeen mun vieressa istuva nainen alkaa oksentaan ja tata jatkuu tasaisesti koko matkan. Tai ainaki siihen asti kun sen muksu alko oksentaan. Reissua saestaii indonesialais iskelmat, joista voi olla montaa mielta ja yolla voluumit tietty taysilla ettei kuski nukahda.



Greetings from Borneo. I'm already in now sorry about the bad spelling as I'm writing this with my new chinese (not working.) tablet. I flew from Manila to Borneo just to notice that my images of jungle knives and agressive wildlife were completely wrong. The city, Kota Kinabalu, was so far the wealthiest, neatest and calmest place where I've been to. In KK I made a crazy spontaneous decision to climb on the Mt Kinabalu with its top around 4000 m above thr sea level. Without no previous experience of) his type of trekking nor any warm clothes I devided to go for it and it was the best thing I've done for long time. It was so damn cold (my "brand new" Malaysiam footboll association jacket wasn't that muchbof help) on the top of the mountain that I only stayed there like 5 min and I was the first one to come down but that really wasn't the point. It was more about the "i did it "-feeling afterwards. After Mt Kinabalu I headed to Kinabatangan river to spot some wildlife. It was amazing to see organutans and probosics monkeys in the wild. We saw lots of birds, insects,snakes and even crocodiles.We had a good guide who knew a lot about the jungle. After ky jungle activities I wanted to do somethingbcompletely different and headed to Semporna and Sipadan island which is supposed to be one of the top diving spots in the world. It really was! I did ky open water scuba diving license there and I diving in general and diving in Sipadan were those kind of experiences that I won 't forget them anytime soon. Itbwas so weird to breathe underwater the first time but you get used to it so fast. Sipadan was amazing : swimming with turtles and sharks and millions of fishes. I hope I will get another experience like that still on my trip. Maybe here in Indonesia. I slowly made my way to the indonesian side of Borneo though it wasn't as easy as I thought. It took a 24-hour "roadtrip " on a road worse than any road ever (sometimes the mud reached the windows) and the lady sitting next to me started puking after 30 min of start and this continued until she stopped and her baby started puking. And too keep the driver awake the indonesian "oldies " were on the playing in the radio (on max. Volume) all the way through.

Filippiinit summa summarum

3 viikkoa Filippiineilla on paattyi torstaina kun lensin Manilasta Malesiaan Borneon saarelle. Viimeisena kohteena Filippiineilla oli Palawan saari, jolle olisin voinut vaikka jaada asumaan. Se oli pikku paratiisi maan paalla. Ainoastaan se jai harmittamaan, etta aika loppui kesken. Menin sellaiseen paikkaan kun El Nido, joka on muuten espanjaa ja tarkoittaa pesaa. El Nido onkin kuuluisa siita etta sen laheisyydessa sijaitsevilta saarilta ja tarkemmin viela saarien kallioiden koloista kerataan linnun pesista lintujen sylkea, josta tehdaan maukasta soppaa. Valitettavasti ei tullut mahdollisuutta maistaa tuota(kaan) “herkkua”. Loysin mukavan porukan rannalta, jonka kanssa kaytiin tekemassa island hopping (eli saari hyppelya) pienella bhangka-veneella. Vene oli hieman epavakaa ja moottorin aani peitti kaikki muut aanet alleen, mutta maisemat oli sitakin upeammat. Meille kerrottiin, etta kyseisessa Bacuit Bay -saaristossa kuvataan vuosittain mm. Ruotsin Survivors eli Selviytyjat– tositv sarjaa. Paasin myos ekaa kertaa elamassani kunnolla snorklailemaan, johon jain ihan koukkuun. Nahtiin vaikka mita kaloja ja, kirsikkana kakun paalla, ihka oikeita kilpikonnia!!! Se oli hurjaa. Nyt halunkin epatoivoisesti tehda sukelluskurssin joko Malesiassa tai Indonesiassa. Tuohon vedenalaiseen maailmaan haluaa palata uudestaan ja nahda aina vain enemman ja taalla Kaakkois-Aasiassa jos jossain on mielettomat sukellusmahdollisuudet.

Jotenkin on nyt haikea olo kun pitaa jattaa Filippiinit taakseen kun tahan menoon taalla oli juuri kerennyt tottua. Nyt kun tulin toista kertaa Manilaan niin tamakaan ei tuntunut enaa niin hullulta. Vaan pelkastaan Filippiinilaiselta menolta J Sain kylla erinomaisia kokemuksia taalta, vaikka loppuraporttina voin todeta, etta vahan oli paa kolmantena jalkana juoksemisen makua aina valilla. Seuraavassa kohteessa yritan ottaa vahan iisimmin enka yrittaa nahda kaikkea. Pakkohan tanne on viela joskus tulla takaisin kun niin paljon jai nakematta; matkaseura ilmoittautumisia otetaan vastaan :D

Voin iloisena sanoa, etta tapasin kerta kaikkiaan hienoja ihmisia taalla. Paikalliset ovat hauskaa porukkaa, vaikka ensivaikutelma saattaakin antaa heista ujon ja vahan vetaytyvan kuvan (taitaa olla tyypillista saarivaltioille muutenkin suhtautua varauksella ns. Ulkopuolisiin), mutta kun paasee puheisiin niin kerta kaikkisen vekkulia kansaa. Yhtena hauskana muistona on jaanyt myos mieleen eras aamu kun seitseman pintaan taapersin viidakko polkua kohti lahinta kylaa ja kolme n. 10-vuotiasta koululaista liittyi seuraan. Olivat matkalla kouluun ja vaihdettiin kuulumisia (“hello, what’s your name? Where are you going?”) kunnes toinen pojista alkoi hyrailla ja pyysin heita laulamaan jotain, etta matka sujuu vikkelammin. Sieltahan singahti kuulkaas kolmiaanista gospelia sellaisella voimalla, etta meikalainen oli tippa linssissa koko matkan. Lisaksi lauluoivat myos Bryan Adamsin I will be right here waiting for you biisin tagalogin kielella ja toinen pojista jopa teki taydelliset rap-osuudet, ja taas vetistelin.

My 3 weeks in the Philippines came to the end when I flew on Thursday to Malaysia to Borneo. My last destination in the Philippines was Palawan island and it was probably my best experience in here. The island was like a little piece of heaven on earth. The only thing that was annoying was the fact that I ran out of time. I went to a place called El Nido which means a nest in Spanish. The story behind the name is that the Filipinos collect birds saliva from the cliffs in the archipelago and make a nice and tasty soup out of it. Unfortunately I didn’t have the chance to taste this “delicate”. I find a nice bunch of people from the beach with whom we did some island hopping. Our ride was a tiny bhangka boat which motor made so bad noise that it covered all the other sounds under it but the view was amazing. I was told that the in this Bacuit Bay –archipelago they shoot the Swedish Survivors reality show every year. I did my first proper snorkeling and that was so cool! I got totally hooked. We saw plenty of beautiful marine life and the best of the best were the TURTLES!!! Now I’m desperate to do a scuba diving course either in Malaysia or Indonesia. I just wanna go back to that underwater world and see even more! Luckily here in the Southeast Asia the scuba diving opportunities are wide.

I somehow feel really sad that I have to leave the Philippines behind just when I got used to the local lifestyle. Even now when I arrived to Manila the city didn’t feel crazy like on the first time. Now it just felt like it’s the pinoy (Filipinos call themselves pinoy) way of living. I got so good experiences from here but I have to summarize that I tried to see a bit too much in a way too short time. There are so many places I didn’t see but I for sure one day I have to visit. So applications for travel company are accepted :D

I’m happy to say that I met so many nice people in here. The locals are good company though the first impression of them might be a bit shy and even isolated (I guess that’s anyways quite a typical feature for an island nation) but once you start a conversation with them you’ll notice that it’s not the case at all. One funny memory related to this: one morning when I was walking on a jungle path heading to the nearest village three school kids (aged around 10) accompanied my trip. After some small talk (Hello, what’s your name? Where are you going?) one of the kids started humming and I asked them to sing something so that our trip would go faster. And what I got was a perfectly toned gospel song as well as the song “I will be right here waiting for you” from Bryan Adams (http://www.youtube.com/watch?v=Oqur8VlMXr8) (in tagalog, the Filipino language) even with perfect rap sections. It was all so beautiful I just felt like crying right there.